[See image gallery at www.laitasaari.fi] Kaikki sivun kuvat ovat tunnistamattomien gallerioista – keitä he ovat? Klikkaa kuvia isommiksi!

Taas yksi vuosi takana Laitasaaren kylähistoriaa!

Neljässä vuodessa sivustolle on koottu

• historiikkeja yli 72 talosta ja usea on viimeistelyä vaille valmis – ks. historiikkiartikkelit
• sivuja yhteensä 424 kpl (mm. talosivut ja niiden kuva- ja apusivut)
• artikkeleja 543 kpl (eli etusivun tarinoita – kaikki listattuina aakkosjärjestyksessä täällä – klikkaa linkkiä)
• valokuvia 1.662 kpl

Tuona aikana sivustolla on

• käyty yli 218.200 kertaa – viimeisen vuoden aikana keskimäärin 4.500 käyntiä kuukaudessa
• käynyt yli 90.640 eri lukijaa
• sivukatseluja yli 813.120
  
• lukijoista 58% on uusia ja 42% sivustolla jo aiemmin käyneitä.

[See image gallery at www.laitasaari.fi] Sivusto avattiin – lue artikkeli tästä; sivusto vuoden ikäinen – lue artikkeli tästä; sivusto kahden vuoden ikäinen – lue artikkeli tästä; sivusto kolmen vuoden ikäinen – lue artikkeli tästä.

Suuret kiitokset kirjoittajillemme, Laitasaari-Seuran jäsenille, sekä kaikille muillekin jotka ovat edistäneet Laitasaaren kylän historiankeruuta! Seuran jäseneksi voit liittyä täältä (klikkaa linkkiä, avautuu uusi ikkuna) – tuet samalla toimintaamme!

[See image gallery at www.laitasaari.fi] Projektin tavoite on saada ensimmäinen osa kylähistoriikkia painettua kirjaksi – suunniteltu aikataulu on syksy 2016 jos saadaan tarvittava rahoitus kasaan. Senpä vuoksi toivomme jälleen uusia jäseniä seuraan!

[See image gallery at www.laitasaari.fi]

Pekka Karppila, uskollinen avustajamme sivustolla, kokosi Halkovaaran no 47 historiaa. Tila on perustettu 1760-luvun lopulla. Itse kirjoittelin tilalla asuneista kappalaisista pienet pätkät ja satuinpa kuvaamaan heidän sukunsa hautakiviäkin Muhoksen Kirkkosaaressa valokuvausreissulla vuonna 2012.

Halkovaaraa sanotaan myös Korilaksi – nimi Korivaara on varmasti monelle muhoslaiselle tuttu. Samoin kuin kaksi tiilitehdasta (Muhoksen Tiilitehdas ja Soson Tiili) jotka sijaitsivat samalla tilalla. 1950-luvun karttakuvassa näkyy myös turkistarha – sen omistivat Kaupit. Kuinka kauan tarha oli toiminnassa, siitä ei ole meillä tietoa.

[See image gallery at www.laitasaari.fi]

Tunnistaako kukaan mikä rakennus tässä kuvassa on? Kun kuvaa klikkaa isommaksi, huomaa että se on vanha – myös ihmisten vaatetus on vanhanaikainen, kenties aivan 1900-luvun alusta. Mihin on tarvittu tuollainen määrä puutavaraa? Mikä on erikoinen pitkä putki joka tulee ulos katosta? Kuvassa näyttäisi olevan vain naisia.

Kuvan taakse oli kirjoitettu että se esittäisi Saarelan osuusmeijeriä. Onko näin?

Toisaalla olevat kuvat esittävät meijerirakennuksen erinäköisenä, ks. mm. sivu Rantakaupasta, viereinen rakennus pitäisi olla Saarelan meijeri. Ja sitten on Leskelän Kalevin kirjoittama artikkeli Saarelan tilusasioista – siinäkin rakennus on erilainen. Saarelan meijerin oma sivu on tässä. Vertaa esim. piippujen lukumäärää ja ikkunoiden mallia.

Auroran päivät

[See image gallery at www.laitasaari.fi] Mummo vilkastui aina, kun talossa kävi vieraita. Lapset ja lapsenlapset vierailivat silloin tällöin. Joka vuosi 10. maaliskuuta Monolassa vietettiin Auroran päiviä. Lähimpään seurapiiriin kuuluivat joen toiselta puolelta Ahreniuksen rouva (Hakkarilasta no 25) ja Castrénin neidit (Koivulasta eli Rajalasta). Kahvipöydässä komeili nimipäiväkranssi, ja pikkuleipiä oli leivottu seitsemää sorttia. Myös ”a la glassia”, kotona tehtyä ihanaa kermajäätelöä tarjottiin mesimarjahillon kera.

Toinen unohtumaton Monolan herkku oli munkit, joilla ei ollut mitään tekemistä sokeroitujen pullamunkkien kanssa. Paksusta hapankermasta, munista ja vehnäjauhoista tehtiin kardemummalla ja sokerilla maustettu kuohkea taikina. Se paistettiin kullanruskeiksi munkeiksi valurautaisessa munkkipannussa, jossa oli lättypannun litteiden taikinasyvennysten tilalla puolipallon muotoiset. Munkit tarjottiin mesimarjahillon kera.

Kerran pidimme Rean kanssa keskenämme riimikilpailun kamalimmasta etunimestä. Rea voitti: ”Suuri on määrä Augustain, tuskin ma pääsen kauhustain!” Mummon nuorimman sisaren, Tutti-musterin eli Mäntylän musterin nimi oli Augusta (Parlin). Hän asui Mäntylä-nimisessä huvilassa Muhoksen kirkolla ja vieraili silloin tällöin sisarensa luona Monolassa. Emme pitäneet hänestä, koska hän, toisin kuin mummo, oli ruma ja lihava ja lisäksi vaikutti ahneelta kun puhui aina punaisesta kalasta.

En muista meidän koskaan kärsineen Monolassa edes koti-ikävästä. Se oli turvallinen tuulensuoja, lintukoto, jonne ei yltänyt maailman pauhu. Siellä ei tapahtunut mitään ikävää eikä dramaattista. Ulkopuolella oli levollinen maalaismaisema, sisällä kiehtova menneen ajan ilmapiiri – puhumattakaan aineeettomasta annista, siitä joka siirtyy sukupolvesta toiseen selittämättömästi, huokosten kautta: henkisyys ja hengellisyys, tavat ja asenteet, taju oikeasta ja väärästä, sopivasta ja sopimattomasta.

– Ea Rahikainen (o.s. Wirkkula)

[See image gallery at www.laitasaari.fi] Tällainenkin talohistoria – lyhykäinen kylläkin, on tullut joskus kirjoitettua. Melkein oli unohtua.

Määttälän rakensi Paltamosta tullut Matti Jokelainen perheelleen noin vuonna 1916.

Lue lisää Määttälästä tästä.

[See image gallery at www.laitasaari.fi]

Seuran perustajajäsenet olivat Heikki Vainiokangas, Pekka Kinnula, Erkki Väliaho, Reijo Suorsa, Eero Parviainen, Pentti Ojala, Väinö P Karppinen, Alli Karppinen, Eino Pesola, Pentti Heikkinen, Ellen Keränen, Asta Pikkarainen ja Ritva Hägglund.

Iloista kevättä lukijoillemme ja onnea kaikille Äideille tulevana sunnuntaina!

Lue lisää Laitasaari-Seurasta täältä.

[See image gallery at www.laitasaari.fi]

Joka vuosi olemme pitäneet kesäpaussia – näin teemme nytkin, koska kesä on molempien pääkirjoittajien kiireisintä työaikaa. Ajastetusti ilmestyy sivustolla kuitenkin artikkeleja normaaliin tapaan eli lukemista kyllä riittää.

Mikäli haluat lukea Laitasaaren tarinoita myös kesän aikana tervetuloa jäseneksi! Tutustu seuraan täällä ja täytä jäsenlomake täällä 29.5. mennessä. Voit myös ottaa yhteyttä sähköpostilla laitasaari.seura [at] gmail.com

Kartutat samalla Laitasaaren kylähistoriakirjasarjan painatusrahastoa – ensimmäinen osa (tilat 54-78) ilmestyy joulun alla 2016.

Jäsenmaksulaskut on lähetetty sähköpostitse, paperimuotoiset postitetaan viikolla 20. Huolehdithan maksustasi, jotta tunnuksesi sivustolle pysyy voimassa. Sivusto sulkeutuu muilta kuin jäseniltä keskiviikkona 1.6.

P.S. Jos unohdat/hukkaat salasanasi, voit uudistaa sen tarvittaessa   klikkaamalla kirjautumisikkunasta kohtaa Salasana hukassa. Sen jälkeen järjestelmä lähettää sinulle sähköpostiin viestiä ja linkin jonka kautta pystyt antamaan itsellesi uuden salasanan. Laita salasanasi muistiin. Sitten kun jatkossa sivustolle kirjaudut, laita täppä kohtaan Muista minut, niin sivusto ei kysele vähän päästä salasanoja.

[See image gallery at www.laitasaari.fi] Kesti-Pelkosen tila no 14/3 oli viime vuosisadan alussa vielä Laitasaaren suurimpia maatiloja – ellei suurin – ja sen omisti silloin Tampereen talousalueelta tänne muuttanut maanviljelijä Hugo Perttula (s. 1886) Bertta-emäntineen (o.s. Ala-Hinkkala, s. 1891). Tiloilla Kesti no 35 ja Pelkonen no 14 oli tuolloin sama omistaja.

Kun maatalous oli näihin aikoihin vielä käsityövoittoista, tila tarvitsi paljon ihmistyövoimaa. Niinpä minunkin isoisäni Matti Ranta (s. 1872) oli Kestillä ympäri vuoden töissä ja isäni pääsi jo 16-vuotiaana maitohevosen kuskiksi Saarelan Osuusmeijerille kuljettamaan Kestin tilan maidot. Äitini Kaisa Väliaho oli myös Kestissä palvelijana.

He muistelivat suurella myötätunnolla silloisia työnantajiaan. Minullekin Kestin tila ja siihen liittyvä Kukkola ovat olleet nuoruudesta alkaen läheinen naapuritila, joiden kanssa naapuruus oli saumaton. Lapsuuden ja nuoruuden asuinpaikkani ja kotini oli entisiä Kestin maita Vaaran kankaalla.

Vanhempani aloittivat yhteisen elämäntaipaleen. Kestin pirtissä pidettiin vihkijäiset 16.12.1916. Siitä minulla ei ole tietoa pidettiinkö tanssihäät, vaikka isäntä oli papalleni usein sanonut, että tuoppa haitari illaksi niin pistetään jalalla koreasti. Oli siellä pirtin lattia hytkynyt kun isäntäpari ja palkolliset pani parastaan, kun pappa veteli Junulan talkoopolkkaa.

Vuonna 1917 alkoi isäntäväki suunnittelemaan synnyinseudulleen muuttamista. He myivät Kestin liikemiehille ja lähtivät Teiskon pitäjään lähelle Tamperetta, joka taitaa kuulua nykyseen Ylöjärveen.

Kun oli tullut puhetta että missä puhutaan puhtainta suomen kieltä niin Hugo oli heti sanonut että Kuruss, Karkuss sekä Kaikuan pitäjäss. Ne olivat hänen kotiseutuaan.

– Taisto Ranta (Ranta-Keränen no 23)

J.K. Henkikirjan mukaan Perttulat saivat tilat omistukseensa vuonna 1912. Hugo Vihtori oli syntynyt 1.6.1886 Teiskossa, Kämmenniemen kylässä vanhemmilleen Kaarle Nestori Tuomaanpoika Perttulalle ja Hilma Hermannintytär Ala-Paavolalle. Hugon kolme sisarusta kuolivat kaikki pieninä. Hugon äidin veljenpoika Herman Paavola asui sittemmin perheineen Siekkisestä no 23 lohkotulla tilalla ja toimi lossarina, eli Laukan lossin kuljettajana.  (Pentti Lohelan huom). ^{1 2}

[See image gallery at www.laitasaari.fi] Viinikanojan uudistila on perustettu 1780-luvulla. Perustaja oli Hannu Pekanpoika Remes eli Pelkonen. Hannu toimi myös Laitasaaressa kyytirättärinä.

Kyytirättäri toimitti nimismiehen antamat määräykset, esimerkiksi kyyditysmääräykset, pitäjän eri osiin. Hän saattoi myös kestitä ja majoittaa kruunun virkamiehiä. Kyytirättäri sai palkkiokseen osuuden nimismiehenverosta ja joskus vielä erillisiä palkkioita. ¹

Tila oli pitkään, yli 50 vuotta, yhdistettynä Karhuun no 6. Sittemmin tilaa omisti mm. omisti kruununnimismiehen poika, lääninmaanmittari Benjamin Jacobinpoika Ståhlberg.

Viimeisimmät Viinikanojaa pitkään omistaneet olivat alkuaan sukunimeltään Kaveri. Heidän sukunimensä muuttui ajan ja seudun tavan mukaan Viinikanojaksi. Lue lisää talon historiasta täältä.

[See image gallery at www.laitasaari.fi]

Michel Kocko on Tämän piplijan omistaja eli Walpuri Kylmänen eli Talon emäntä Walpur Kocko ja tämän piplijan on minun isäni Michel Kocko minulle lämpymästä käjestän nijn mjnä myös Tahdon anta minun waimolleni Walpor Kylmäselle ja joka hänen nimesä pyhgi pois Tästä girjasta hänen on wanhurskas Jumala pois pyhgiwä elämän kirjasta ja hän on lujettawa niden sekan jotaka tulesa palawat

Michel Kocko
eli Walpor Kocko
Temmes den 21 april 1811

Ala-Temmeksen Kokon no 8 isäntä Mikko Mikonpoika Kokko (s. 8.8.1786) oli avioitunut Valpuri Juhontytär Hyryn eli Kylmäsen (s. 5.4.1777) kanssa 28.11.1809. Heille syntyi tytär Liisa (Elisabeth, s. 23.3.1815). ¹

Liisa avioitui vuonna 1831 Jaakko Heikinpoika Helanen-Pekurin (s. 17.11.1803 Oulunsalo) kanssa ja he muuttivat Laitasaaren Huoviseen no 15 vuonna 1833. Liisa sai raamatun isänperintönään. ²

Liisa on jättänyt kirjaan oman merkintänsä Paavalin epistolan sivulle 197: Talon emäntä Liisa Huovinen eli Lisa Michelin tytär Kocko.

Liisa ja Jaakko saivat Laitasaaressa liudan lapsia joista yksi oli Heikki (s. 12.8.1851). Heikistä tuli vuonna 1879 Kosusen no 10 vävy. Raamattu lähti Heikin mukana Kosulaan ja sai etulehdelleen merkinnän Tämän Kirjan omistaa Heikki Kosunen 26.12.1890.

Heikin ja vaimonsa Reeta Kosusen 4. lapsi oli Johanna joka avioitui vuonna 1912 Pietari Juhonpoika Parviaisen kanssa. He muuttivat asumaan Ylitaloon no 69 vuonna 1916. Raamattu on nykyään heidän lapsenlapsensa hallussa.

Etusivun lopussa seisoo vielä että

Pidä se kun sinulla on ettei Kengän ottas pois sinun Kruunuwas se wähä joka on wanhurskalla se on paljon parenpi kuin jumalattoman suuret Tawarat.

[See image gallery at www.laitasaari.fi]

Päätalon no 70 uudistilan perusti Paavo Pekanpoika Remes (s. n. 1745). Vaimona hänellä oli Valpuri Olavintytär Siira eli Pelkonen (s. 4.12.1737).

Laitasaaressa asui tuohon aikaan muitakin Remeksiä – Paavon veli Hannu Viinikanojassa no 67 ja tämän kaksoisveli Pekka vävynä ja torpparina Halkovaarassa no 47. Kovin aikaansaapaa ja työtä pelkäämätöntä sukua vaikuttavat olleen!

Päätalon historiikkia on kirjoittanut Pirkko Kettunen ja me muut ”vakioapulaiset” – ja sen voi lukea täältä.

Laitasaarelaisten hyvin tuntema Kalevi Leskelä on valittu uudeksi Koivu ja tähti -henkilöksi! Eipä olisi voinut olla osuvampi valinta! Kalevi on ollut pitkään kantavia voimia Muhoksen kotiseutuyhdistyksessä sekä kotiseutumuseon toiminnassa.

Lue myös Ylen haastattelut Vanhoista maatiaisviljakannoista voi löytyä nykyaikaiselle kasvinjalostukselle tärkeitä ominaisuuksia sekä Tuomiopäivän holvi on varmuuskopioiden varmuuskopio (kuva linkitetty Ylen sivulta).

Kalevin kynästä ovat myös useat artikkelit sivustollamme – valtaosa niistä löytyy esim. tämän linkin kautta.

Lämpimät Onnittelut Kaleville!

Mummo lapsen silmin

[See image gallery at www.laitasaari.fi]

Ensimmäisistä muistikuvistani alkaen mummo oli pienikokoinen ja ryppyinen vanhus. Haaleansinisissä silmissä oli eloisa katse, olemuksessa ja ilmeissä jotakin aineettoman haurasta. Kauneinta mummossa oli hymy, se oli kirkas, sydämellinen ja henkevä.

Jo nuoruuden kuvissa mummon vaatetus näyttää olleen ankaran säädyllinen: musta tai tummansävyinen, nilkkoihin ulottuva korkeakauluksinen leninki, ainoana koristeena broshi eli rintaneula, sileä nutturakampaus, jakaus keskellä päätä, vanhempana päälaella pieni musta pitsimyssy.

Pieni episodi Monolasta 30-luvulta todistaa että mummo todella oli ahtaan viktoriaanisen ajan kasvatti. Kun kesäisenä sunnuntaina kuusivuotiaalla Anna-Liisa sisarellani oli yllään valkopohjainen, sinikukallinen pyhäkolttu, mummo suuttui: ”Mene heti vaihtamaan tuo mekko, sehän on aivan kuin yöpaita!”

Kun Monolan pienessä taloudessa tilapäisapua lukuunottamatta ei tarvittu vakinaista kotiapulaista, mummokin asettui toisinaan hellan ääreen. Muistan hänen nokisen esiliinansa, kun hän joutui siirtelemään hellan ralleja, ja näkö oli huono.

Monolassa käydessään Mirja-miniä, Aarnen vaimo, ehätti apuun selvittelemään tiskiruuhkaa ja huomautti asiallisesti: ”Jos Mamma panisi vettä näihin kattiloihin, eivät pääsisi niin pahasti kuivumaan.”

Se oli anopille liikaa. ”Minä en pane sellaiseen sieluani”, hän sähähti.

[See image gallery at www.laitasaari.fi] Mummo oli heikkonäköinen ja -kuuloinen, kumaraan painunut, mutta henkisesti yhä ryhdikäs. Hän halusi päättää, mitä talossa tehtiin, ja oli aina yhtä utelias tietämään, mitä ympärillä tapahtui. Kuuluva tiedonvälitys mummon korvaan lankesi usein juuri meille kaksosille – tosin se tuntui joskus vähän vaivalloiselta.

Päätimme Rean kanssa kerran kokeilla, kuinka huono kuulo mummolla todellisuudessa oli, se kun tuntui vähän vaihtelevan. Menimme toiseen huoneeseen, suljimme sen ja eteisvälikön oven ja aloimme kiljua. Hetkessä ovi repäistiin auki, ja mummo seisoi kiukkuisena kynnyksellä: ”Mitämitämitä ihmettä täällä tapahtuu!”

Olin taas kerran keksinyt jonkin kujeen, en muista minkä, mutta tullut synnintuntoon. Menin pyytämään mummolta anteeksi. Hän veti minut syliinsä. ”Kuinka minä voisin olla vihainen omalle lapselleni”, hän sanoi äärettömän hellästi. Hän säteili tuolla hetkellä lähes ylimaallista rauhaa. Hän oli jo pelkkää sielua.

Panin merkille, että mummo käytti sanaa lapsi eikä lapsenlapsi. Sana jäi askarruttamaan, samoin se mitä tuossa pikku kohtauksessa oli sellaista, että se yhä uudelleen on palannut mieleen, eikä koskaan ole lakannut vaikuttamasta. Se oli kuin siunaus; kun olisi mummo, tuolloin itse jo lähellä taivasta, siinä siunannut yhden lapsensa kautta kaikki, nykyiset ja tulevat.

– Ea Rahikainen (o.s. Wirkkula)

[See image gallery at www.laitasaari.fi]

Hangaskankaanlaita (nimenä myös Mähylä ja Hangaskangas) on saanut perustamispäätöksen 27.1.1778. Kuten muutkin uudistilat, se sai 20 vuoden verovapauden. Tila oli kooltaan 1/8 mtl.

Ensimmäinen isäntä ja tilan perustaja oli Matti Kaaperinpoika Niska(nen) (s. 1756) – hänen sukuaan asui myös muualla Laitasaaressa. Lue Mähylän historia tästä.

Kuvia Mähylästä kaivataan kovasti!

Kolmen kuukauden kesätauko on ohi ja Laitasaaren kylähistoriasivusto on jälleen auki kaikille lukijoille. Kiitos Laitasaari-Seura ry:n vanhoille ja uusille jäsenille kannatuksesta!

Kirjaprojekti etenee seuraavasti

• ensimmäiseen kirjaan tulee talohistoriat tiloista Halonen no 54 – Honkarinta no 78, julkaisuajankohta joulukuun 2016 alku
• keskitymme nyt ristiintarkistamaan näiden sivujen sisällöt
• toivomme myös lukijoitamme mukaan urakkaan – etsikää mahdollisia virheitä/puutteita/epäselvyyksiä ko. talohistorioista ja laittakaa niistä viestiä osoitteeseen laitasaari.seura@gmail.com (ei kirjoittajien henkilökohtaisiin osoitteisiin) – mainitse viestissä talon nimi ja rekisterinumero ja perustele havaintosi
  
• tarkistusten takarajapäivä on 31.9. eli aikaa on kuukausi

Nyt on myös viimeinen hetki lähettää näihin tiloihin liittyviä juttuja ja valokuvia!

Palautelkaa mieleenne myös sivuston Ohje ja lukaiskaa läpi Useasti kysytyt kysymykset. Tekijänoikeuslauseke näkyy pääsivun oikeassa yläreunassa.

– Solja ja Sari

[See image gallery at www.laitasaari.fi]

Lähtö

Äiti oli saanut keväällä 1939 paikan Vaasan lääninrahastonhoitajana ja olimme muuttaneet sinne.

Uudenvuoden aattona 1939 Vaasaa pommitettiin rajusti. Kotimme viereiseen taloon Raastuvankadulla putosi rähjähtämätön pommi, ja talomme asukkaat evakuoitiin.

Hätäratkaisuna meidät Wirkkulan perheen viisi lasta lähetettiin aluksi Tyyni-tädin (Korpi) luokse Ouluun, joka siihen asti oli säilynyt pommituksilta. Olimme olleet vasta pari tuntia perillä ja parhaillaan tervetuliasikahvipöydässä, kun koko talo jysähti ja yläkerran ikkunasta nähtiin, miten pommeja putoili edessä oleville Heinäpään pelloille, niin että multa räiskyi. Oulun ensimminen pommitus oli alkanut ilman hälytystä.

Ouluun emme voineet jäädä, vaan jatkoimme matkaa mummon luokse Muhokselle, Laitasaaren Monolaan.

Mummo makasi vuoteenomana talon joenpuoleisessa kamarissa. Hänellä oli pientä kuumetta ja lievää vatsatautia. Hän ei jaksanut juuri enää puhua eikä syödä, mutta ei valittanut kipua. Hän tunsi meidät vielä, mutta oli hyvin väsynyt.

[See image gallery at www.laitasaari.fi]

Terveyssisar kävi mummoa katsomassa ja määräsi lääkkeet. Kovassa pakkasessa lähdimme 13-vuotiaan Anna-Liisa sisareni kanssa hiihtämään kirkolle apteekkiin.

Apteekkisalissa pasteeraili rauhattomana edestakaisin suippopartainen, korkeaan kultalammaslakkiin ja turkiskauluksiseen pomppaan pukeutunut vanha herra. Hän alkoi kysellä, keitä me olimme ja mistä tulimme. Kerroin että Vaasasta. Hän kysyi vielä, kävimmekö Vaasan Yhteiskoulua. Kun myönsin, hän alkoi tentata sukujuuriamme ja kertoi olevansa Aulinien perhetuttu. Vaari Viktor oli ollut hänen opettajansa ja rehtorinsa Oulun Lyseossa. ”Oletteko lukeneet minun kirjojani”, hän jatkoi. ”Kuka te sitten olette”, minä kysyin. ”Minä olen Ilmari Kianto”, tuli vastaus itsetietoisesti.

Paikkakunnalla kerrottiin, että Kianto oli tuolloin kuuluisalla evakkomatkallaan Turjanlinnasta majoittunut perheineen Korpikallion matkustajakotiin Muhoksen kirkolle ja että hänellä oli mukanaan kaksi vaimoa.

Aamulla 8. tammikuuta oli vielä pilkkopimeää, kun heräsin siihen, että joku kosketti olkapäätäni. Helvi-täti kumartui ylitseni ja kuiskasi: ”Ea, kuulepa kun mummo on kuollut.”

Silmänräpäyksessä olin täysin valveilla. Kuollut…? Mummo!

Yhden jähmettyneen tuokion ajan, vielä liikahtamatta, minä, kuusitoistavuotias, koin iäisyyden kosketuksen, sen mitä tarkoitetaan sanoilla kuoleman majesteetti.

Se oli nyt täällä.

[See image gallery at www.laitasaari.fi]

Nousin ylös ja menin katsomaan mummoa. Hän näytti vuoteessaan vain nukkuvan. Koetin otsaa, se oli vielä lämmin. Loppu oli tullut aamuyöstä, hiljaa ja huomaamatta kuin kynttilä sammuu. Lähtö oli ollut lempeimmistä lempein, luonnollisista luonnollisin.

Kun kaksi viikkoa myöhemmin, pimeänä tammikuun aamuna lähdimme Ouluun saattamaan mummoa hautaan, Monolan mittari näytti miinus 40 astetta.

Itäsuunnassa, parin sadan kilometrin päässä, talvisodan taistelut riehuivat kiivaimmillaan.

Mummolla oli jo rauha.

– Ea Rahikainen (o.s. Wirkkula)

J.K. Tämä artikkeli on viimeinen Monola-sarjassa. Suuret kiitokset Ean pojalle Hannu Rahikaiselle, Strömmer-suvulle sekä Ritva Hägglundille joiden myötävaikutuksella saimme nämä mielenkiintoiset tekstit julkaistavaksi sivustollamme. Saimme tehdä aikamatkan 1930-luvun Laitasaareen. Kaikki artikkelit löydät tämän linkin kautta.

[See image gallery at www.laitasaari.fi]

Vuoden 1905 maakirjan mukaan 1/8 manttaalin Ritokangas no 57 on pantu verolle vuonna 1785, ostettu perinnöksi 9.5.1862 ja se on saanut nykyisen nimensä Ritola maakirjatutkinnassa vuonna 1899. Tilanumero on vaihdellut, henki- ja rippikirjoissa näkyy myös numeroita 60 ja 61.

Ensimmäiset uudistilan raivaajat olivat nimeltään Juho Turkka ja Heikki Klemi.

Historiikin on kirjoittanut Ritva Nygrén ja voit lukea sen tästä.

P.S. Viitaten kiinnitettyyn artikkeliin, on tämä viimeinen talohistoriikki rekisterinumeroille 54-78. Jos sukuasi on asunut näillä tiloilla tai niistä lohkaistuilla tiloilla, ehdit vielä lähettää tietoja, valokuvia ja tarinoita syys-lokakuun aikana. Jatkamme muiden tilojen selvittelyä, jahka ensimmäinen kirja on tullut painosta.

Sivustolla on useita kuvia, joissa on tuntemattomia henkilöitä. Tässä yksi kuvapari, joissa vasta nyt huomasin yhteneväisyyttä. Sama pöytä, lattia ja taustan ikkuna. Kuvat isonevat kun niitä klikkaa.

[See image gallery at www.laitasaari.fi] [See image gallery at www.laitasaari.fi]

Katsele tuntemattomien kuvia – klikkaa linkkejä – naisia – miehiä – lapsia – perheitä – ryhmiä. Kaikki sivuston kuvat löydät täältä.

Muistathan ettei sivuston kuvia saa kopioida luvatta.

[See image gallery at www.laitasaari.fi]

Lyyli Similältä (s. 11.4.1901 Laitasaari, Siekkinen no 52) on Suomen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kansanrunousarkistossa varsin paljon erilaista perinnetietoa. Hän on lähettänyt arkistoon myös muilta keräämäänsä aineistoa. Osa perinteestä on toisintoja yleisestä perinteestä ja osa on Muhoksen, Laitasaaren tai sen ympäristöön liittyvää.

Filosofian tohtori, historian opettaja Jouni Kauhanen Vaalasta tutustui puolestamme aineistoon SKS:n arkistossa, mistä lausumme hänelle lämpimät kiitokset!

Lyylin keräämää aineistoa on kaikkiaan yli 480 sivua. Aineistot ovat kolmessa eri sidoksessa KRK (Kalevalan Riemuvuoden Kilpakeräys), KT (Kansantieto-lehden kysely) ja PK (Paikallistarinain kilpakeruu).

Lyyli on tallentanut mm. seuraavien henkilöiden perinnetietoa Pekka Similä, Reeta Similä, Edit Kauppinen, Kalle Oikarinen, Maria Apaja, Iisak Puhakka, Eino Raumala, Heikki Siekkinen, Aapeli Koistinen, Riitu Pellikainen, Anna Kosunen, Yrjö Jurvakainen, Maria Männikkö, Väinö Pellikainen, Jaakko Väliaho ja Kaarlo Similä.

Koska aineistoa on paljon eikä SKS:llä ole riittävästi henkilökuntaa materiaalin kopiointiin, tein maaliskuussa 2016 arkistomatkan Helsinkiin. Perinnetarinoita on nyt tallennettuna n. 60 digikuvan verran – kuvasin materiaalia, joka kertoo nimenomaan Laitasaaresta.

Valitsen aineistosta sopivia osia julkaistavaksi kylähistoriasivustolla. Ennen julkaisemista täytyy SKS:n arkistosta pyytää käyttölupa. Jahka se saadaan, tarvitsisimme apulaista valokuvatun aineiston puhtaaksikirjoittamiseen.

Lyylin ja muiden muhoslaisten keräämiä sananparsia yli 1900 kpl!

[See image gallery at www.laitasaari.fi]

Ruotsista lähtöisin olevalla räätälimestari Olof Wallinilla (s. n. 1728-31, k. 4.5.1791) ja oululaisella vaimollaan Britha Mattsintytär Qvickillä (s. 30.8.1734) oli lapset

1. Brita Maria (s. n. 1758) – on mukana vielä isänsä perukirjassa, mutta häviää sitten kirkonkirjoista eikä löydy haudattujen luetteloistakaan
2. Jacob (s. 3.4.1761, k. 15.3.1831 keuhkopöhöön) – kauppias, puoliso ilmeisesti 15.11.1784 Oulussa Walborg Henrikintytär Sevon (s. 4.5.1760, k. leskenä vanhuuteen 16.4.1831 Oulu)
   
3. Olof (s. 12.2.1770) – maaviskaali, Alakoistilan no 22 eli Viskaalin omistaja
4. Caisa Gertrud (s. 1766, k. 1768)
5. Eva Elisabeth (s. 30.10.1772) – naimaton, muutti Laitasaareen veljensä, sisarensa ja leskiäitinsä kanssa, kuoli 4.3.1811 tuntemattomaan sairauteen
6. Sophia Magdalena (s. 19.3.1775) – muutti Laitasaareen, 1. puoliso joulukuussa 1797 kruunun nimismies, vääpeli Gustaf Adolph Nilsinpoika Eimele (myös Aimela, Aemelaeus, alk. Äimälä, s. 2.12.1769 Saloinen, k. 4.3.1802 vesitautiin),  2. puoliso 4.1.1805 leskimies Hannu Heikinpoika Puhakka (s. 3.5.1756 Muhos Puhakka no 19)
   
7. Catharina Gertrud (s. 1778, k. 31.10.1780). ^{1 2 3}

Räätälimestarin perhe asui talossa numero 36 joka sijaitsi ensimmäisessä korttelissa, aivan raatihuoneen torin laidalla. Raatihuone näkyy ennen Oulun paloa v. 1822 piirretyssä kuvassa kirkon vasemmalla puolella. Voit kurkistaa Wallinien ajan Oulun karttaa vuodelta 1798 täältä.

Maaviskaali Olof Wallin muutti Oulusta leskiäitinsä sekä kahden sisarensa kanssa 25.10.1797 Muhoksen Laitasaareen, ensin Hämälän taloon no 4 ja sieltä Alakoistilaan, jossa asuikin perheineen aina kuolemaansa saakka. Viskaalin perheeseen syntyi kaikkiaan 13 lasta, heistä neljä kuoli pienenä.

Muuttaessaan Laitasaareen Olof Wallin oli 27-vuotias ja naimaton. Hän oli saanut jo maaviskaalin viran, ilmeisesti kunnostauduttuaan sodassa ja ollen muutenkin pätevä. Maaviskaali (ruots. landsfiskal) oli Ruotsissa ja Suomessa valtionhallinnollinen virkamies, joka toimi muun muassa alisyyttäjänä. Virat perustettiin Ruotsissa 1714. Suomessa virat lakkautettiin 1860. ⁴

Mitä muuta tiedämme maaviskaalista? Mm. sen että hän omisti koko Muhoksen ainoan kultakellon vuonna 1798!